Jäsenhuone|Työhuone

Kuntavaalit 2012

Minustako ehdokas kuntavaaleihin?

 

Kyllä! Kuntavaaleissa kannattaa lähteä ehdolle, sillä kunnallispolitiikka on se politiikan osa-alue, joka on kaikkia lähimpänä. Mikä on terveyskeskusmaksun suuruus lähiterveysasemalla? Kuinka monta kilometriä hiihtolatua talvella tehdään? Mihin uusi koulu sijoitetaan ja mikä koulu peruskorjataan? Mikä on nuorisovaltuuston rooli kaupungin päätöksenteossa? Säästetäänkö kuluista vai otetaanko lisää lainaa?

Lähde mukaan vaikuttamaan oman kuntasi tai kaupunkisi asioihin, niihin joiden kanssa olet tekemisissä joka päivä ja joista sinulla takuulla on mielipide. Kaikenlaisia ihmisiä tarvitaan, jotta päätöksissä otetaan mahdollisimman hyvin huomioon kaikki. Valitettavasti nuoret ovat usein aliedustettuina kuntien ja kaupunkien päätöksentekoelimissä, joten eiköhän tehdä asialle jotain. Sinun ei tarvitse suunnitella hakevasi tulevaisuudessa presidentiksi, pelkkä halu parantaa omaa lähiympäristöäsi riittää. 

Kuntavaaleihin on vielä paljon aikaa, mutta nyt on hyvä aloittaa pohjatyö. Uudenmaan Kokoomusnuoret yhdessä Kansallisen Sivistysliiton, Uudenmaan Kokoomuksen ja Kokoomuksen Nuorten Liiton kanssa kouluttavat sinua ennen ensi syksyä, joten sinun ei tarvitse huolestua vaikket vielä kuntapäättämisen koukeroita hallitsisikaan. Jätä meille yhteystietosi, jos harkitset lähteväsi ehdolle ja mitä aiemmin sen teet, sitä paremmin voit olla vaikuttamassa Uudenmaan Kokoomusnuorten koulutustarjontaan kuntavaaleihin liittyen!

 

Olen kiinnostunut kuntavaaleista 2012