Periaatteet
Alla oleva ohjelma on tehty kaikille Uudenmaan Kokoomusnuorille avoimessa paljon osallistujia keränneessä keskustelutilaisuudessa 17.7.2010. Se on meidän uusimaalaisten kokoomusnuorten määrittämä ohjelma, jossa määritetään ne periaattet, joiden pohjalta politiikkaa teemme.
VAPAUS
Yksilön vapaus
Onnellinen yhteiskunta koostuu onnellisista yksilöistä. Ihmisellä on oikeus vapaasti tavoitella omaa onnellisuuttaan, kunhan ei sillä rajoita toisen vastaavaa vapautta.
Markkinatalous
Vapaa markkinatalous yhdistettynä toimivaan demokratiaan on modernin yhteiskunnan perusedellytys. Markkinataloutta ei tule liikaa rajoittaa, vaan ainoastaan parantaa sen toimintaedellytyksiä.
Kansainvälisyys
Kansallisvaltioiden aika Euroopassa on ohi. Vapaa markkinatalous nostaa miljoonia köyhyydestä, kunhan vapaalle kaupalle annetaan tilaa. Ihmisten, tavaroiden ja ajatusten pitää voida liikkua vapaasti yli rajojen hyödyttäen kaikkia.
VASTUU
Ekologisuus
Ekologisuus ei perustu mielikuviin, vaan tosiasioihin ja tunnustettuihin faktoihin. Maapallo ei ole ainoastaan meidän ikäpolvemme kulutettavissa, vaan se on lainassa tulevilta sukupolvilta. Ympäristöä koskevat päätökset on tehtävä tulevaisuusorientoituneesti, kokonaisuus aina huomioiden.
Hyvinvointi
Jokaisella ihmisellä on oltava mahdollisuus oman hyvinvointinsa luomiseen. Työ on parasta sosiaaliturvaa ja sen on oltava kannattavaa myös niille, jotka joutuvat turvautumaan yhteiskunnan tukeen. Yhteiskunnan arvo mitataan sillä, kuinka hyvin se pitää huolta kaikkein heikoimmistaan.
Yhteisöllisyys
Yhteisöllisyys on yksi yhteiskunnan suurimmista voimavaroista. Valtio ei ole kenenkään äiti, eikä välittämistä voi ulkoistaa. Yhteisöllisyys ei saa olla ylhäältäpäin pakotettua.
YHDENVERTAISUUS
Sivistys
Vapaa sivistys tekee ihmisistä yhdenvertaisia; kaikilla on oltava mahdollisuus omalla ahkeruudellaan sivistää itseään.
Demokratia
Suomalainen kansalaisyhteiskunta nojaa demokratia- ja oikeusvaltioperiaatteeseen. Kaikkia koskevat päätökset on tehtävä yhdessä siten, että niihin voivat kaikki taustastaan riippumatta osallistua.
Suvaitsevaisuus ja ihmisoikeudet
Sanan- ja mielipiteenvapaus, omaisuuden suoja ja kokoontumisvapaus ilman pelkoa kuuluvat jokaisen perusoikeuksiin. Jokaisella on oltava edellytykset inhimilliseen elämään ja itsensä kehittämiseen rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta.Laaja suvaitsevaisuus on perusedellytys yksilöiden todellisen vapauden toteutumiselle yhteiskunnassa. Ihmisoikeuksien on toteuduttava kaikkialla maailmassa.